Yli 65€ kuluttaja-tilauksiin ilmainen toimitus!

Luonnonkosmetiikka kuluttajille ja ammattilaisille

Ota yhteyttä 050-3426 216

Ostoskori - 0 tuote

Ostoskorissa ei ole tuotteita.

Tuotevertailu

Tuotevertailussa ei ole tuotteita.

Kysely

Mikä on hiustyyppisi?

Aubrey ja Kivvi luonnonkosmetiikka Tuusulassa

Olin viime kesällä heinäkuussa 2014 asiakaskäynnillä tapaamassa kosmetologiyrittäjää Heidi Lönnqvistia Heidin Kauneuskellarissa, Tuusulassa. Heidi on käyttänyt Aubreyn ihonhoitotuotteita hoitolakäytössä vuoden alusta lähtien ja tuoterepertuaari on siitä lähtien kasvanut lähes koko valikoimaa kattavaksi. Päätimme Heidin kanssa järjestää asiakasilta, jossa kerrotaan luonnonkosmetiikasta yleisesti, esitellään Aubreyn ja Kivvi luonnonkosmetiika tuotteet ja toimintafilosofia, tehdään pienimuotoisia hoitoja, arvotaan tuotteita sekä kokeillaan ja fiilistiellään tuotteita.

Heidi valitsi paikaksi idyllisen Gustavelund kokoushotellin Tuusulassa,  Tuusulanjärven rannalla. Kesällä on hotellin terassilta aivan mahtavat näköalat kauniille järvelle. Asiakastilaisuus pidettiin 23.10.2014
Oli hienoa, että tilaisuuteen saapui pimeänä lokakuisena iltana 26 henkeä. Kaikille osallistujille jaettiin saapuessaan tervetuliaispaketti, joka sisälsi Aubrey tuotenäytteitä ja Kivvin esitteen.

Kiinnostus luonnonkosmetiikkaan on yleisesti suuri. Sen ovat osoittaneet lukuisat viimeaikaiset tilaisuudet, joihin olen osallistunut. Aloitimme tilaisuuden johdanto – osuudella, jossa allekirjoittanut esitteli lyhyesti luonnonkosmetiikan ja perinteisen kosmetiikan eroja ja luonnonkosmetiikan käytön etuja. Tämän jälkeen esittelin lyhyesti Aubreyn ihonhoitolinjojen pääpiirteet ja käyttökohteet.

Ne, joille Aubrey ei ole ennestään tuttu kerrottakoon lyhyesti, että kyseessä on Yhdysvaltalainen sertifioidun luonnonkosmetiikan valmistaja, joka valmistaa tuotteita yli 45 vuotta. Tuotteita myydään maailmanlaajuisesti yli 4500 jälleenmyyjän kautta. Tuotteissa käytetään luomuviljeltyjä raaka-aineita, jotka hankitaan reilun kaupan puitteessa maailmanlaajuisesti kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.

Kivvi on latvialainen nuorehko sertifoidun luonnonkosmetiikan valmistaja. Kivvin tuotteissa käytetään luomuviljeltyjä villi- ja viljeltyjä marjoja, öljyjä ja yrttejä. Jokainen tuote on höystetty luomukiivisiemenöljyllä.

Heidi_lonnqvist

Seuraavaksi Heidi kertoi Aubrey luonnonkosmetiikan tuotteiden käytöstä hoitolassa. Vaikka Aubrey tuotesarja ei ole kehitetty varsinaisesti hoitolakäyttöön, ovat tuotteet soveltuneet myös siihen tarkoitukseen erittäin hyvin, Heidi toteaa. Erityisesti mainittakoon Aubrey EveryDay Basics, Age-Defying ja Calming Skin Therapy ihonhoitolinjat.

Aubrey-Age Defying ihonhoitolinja sopii Heidin mielestä suomalaiselle pintakuivalle sekaiholle erinomaisesti. Erityisesti Age-Defying kasvoseerumi on ykkösjuttu tähän aikaan vuodesta. Vaikka pullon koko on 10 ml, yksi tippa riittää koko kasvojen alueelle. Siis yksi tippa riittää!

Ärtyneelle ja punoittavalle iholle Heidi suosittelee Calming Skin Therapy ihonhoitolinjan tuotteita. Aubreyn eri ihonhoitolinjojen tuotteita voi myös sekoittaa keskenään, silloin saadaan itselleen sopiva lopputulos. Heidin mielestä Aubreyn tuotteiden vahvuus on selkeys, tehokkuus ja hyvä hinta/ laatu suhde. Jenkkien korkeat laatukriteerit näkyvät tuotteiden pakkauksissa ja sisällöissä.

Tilaisuuden lopussa arvottiin osallistujien kesken kaksi tuotepakettia ja kaksi lahjakortti Heidin Kauneuskellariin.

Kosmetologi Heidi Lönnqvist arpoo

Tilaisuuden lopussa oli kaikilla osallistujilla mahdollisuus kokeilla tuotteita, ottaa mukaan tuotenäytteitä, varata Heidiltä aikaa hoitolaan ja tilata tuotteita kotikäyttöön.

Kivvin vartalomarmeladit herättivät erityisen paljon kiinnostusta. Sheavoi (karitevoi) -pohjainen ravitseva vartalovoide on hyvin imeytyvä, riittoisa ja raikkaan tuoksuinen. Tuoksuvaihtoehtoina löytyy bergamotto & litsisitruuna & minttuhelokki ja appelsiini & vanilja. Sanottakoon tässä, että vartalomarmeladeista löytyy myös mainiot 15 ml matkakoot.
Ja miksikö Kivvin vartalomarmeladi sanotaan marmeladiksi? No ensiksi siksi, että se sisältää luomuaineksia ja ovat turvallisia syötäväksi. Toiseksi, vartalomarmeladit ovat herkullisen syötävän tuoksuisia. Allekirjoittaneen oli ihan pakko maistaa vartalomarmeladia I Love Me messujen aikana. Todettakoon, että ei se mitään makuelämystä tarjonnut, mutta näin periaatteessa, ihan jees! ystäväni käytti vartalomarmeladia kosteuttamaan huulia. Siihenkin tuote sopii aivan mainiosti, vaikka Kivvillä on myös ihan omat huulimarmeladit.

Heidin Kauneuskellarin osoite: Kalliopohjantie 11A, Tuusula.

Ajan voi varata kätevästi puhelimessa 045 8527335.

Kaikki edellä mainitut tuotteet voi ostaa Heidin Kauneuskellarista. Heidi on tuotteiden asiantuntija, joten häneltä voit rohkeasti pyytää apua sopivan tuotteen valinnassa. Tutustu myös waku-organicsin uuden verkkokaupan valikoimaan.

Olitko sinä kenties tilaisuudessa? Haluaisitko että vastaava tilaisuus järjestettäisiin sinun paikkakunnallasi?

 

Leave a Reply

BRÄNDIT

Waku Organics

Waku Organics on luonnonkosmetiikan maahantuoja ja palveleva verkkokauppa kuluttajille ja ammattilaisille.
Valikoimastamme löydät laadukkaita sertifioituja tuotteita kuluttajille ja kauneuden ammattilaisille.  


  • Aubrey Lumessence Eye Crème ylellinen silmänympärysvoide 15ml
    Lue lisää...

  • Aubrey Lumessence Lift ylellinen päivä-ja yövoide 30ml
    Lue lisää...

  • Aubrey Age-Defying Therapy Moisturizer päivä-ja yövoide 50ml
    Lue lisää...

  • Aubrey Revitalizing Therapy Night Crème elvyttävä yövoide 30ml
    Lue lisää...

  • Aubrey GPB kosteuttava proteiinihoitoainen 325ml
    Lue lisää...

  • Aubrey Keratin Fix korjaava keratiinishampoo kuiville vaurioituneille hiuksille 325ml
    Lue lisää...

  • Radico Colour Me Organic Dark Brown kasviväri tummanruskea 100g
    Lue lisää...

  • Radico Colour Me Organic Soft Black kasviväri kevyt musta 100g
    Lue lisää...

  • Radico Colour Me Organic Brown kasviväri ruskea 100g
    Lue lisää...

  • Radico Colour Me Organic Mahogany kasviväri mahonki 100g
    Lue lisää...

  • Radico Colour Me Organic Wine Red kasviväri viininpunainen 100g
    Lue lisää...

  • Radico Colour Me Organic Auburn Red kasviväri kastanjapunainen 100g
    Lue lisää...

  • Radico Colour Me Organic Golden Blonde kasviväri kultablondi 100g
    Lue lisää...

  • Radico Colour Me Organic Strawberry Blonde kasviväri persikkainen 100g
    Lue lisää...

  • Aubrey GPB tasapainottava proteiinihoitoaine 473ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Granaattiomenaöljyä sisältävä ravitseva yövoide pomegranate oil 50ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Koivu- ja mustikkauutetta sisältävä päivä- ja yövoide birch and bilberry extracts 50ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Rohtopurasruoho- ja kangasajuruohouutetta sisältävä 24h neste borage and wild thyme 50ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Body Marmalade Lemon & Mint vartalomarmeladi sitruuna-minttu 120ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Body Marmalade Sweet Orange vartalomarmeladi makea apelsiini 120ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Body Marmalade Mummy Tummy vartalomarmeladi 120ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Body Marmalade Bergamot & Litse vartalomarmeladi bergamotti & litsi 120ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Body Marmalade Orange & Vanilla vartalomarmeladi apelsiini ja vanilja 120ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Body Marmalade Lemon & Mint vartalomarmeladi sitruuna-minttu 15ml
    Lue lisää...

  • Body marmelade Sweet Orange 15ml (aluminium jar)
    Lue lisää...

  • Kivvi Lip Marmalade Orange huulimarmeladi apelsiini 15ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Lip Marmalade Lemon huulimarmeladi sitruuna 15ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Lip marmalade Mint huulimarmeladi minttu 15ml
    Lue lisää...

  • Kivvi sitruuna ja minttua sisältävä kuoriva suihkugeeli Lemon Mint 250ml
    Lue lisää...

  • Kivvi keltaista ruusua sisältävä kosteuttava suihkugeeli Yellow Rose 250ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Siankärsämö- ja kehäkukkauutetta sisältävä intiimipesu 150ml PARASTA ENNEN 6/18
    Lue lisää...

  • Neocell kollageenikapselit Super Collagen + C 6,000 mg 120 kpl
    Lue lisää...

  • Kivvi Karpalo- ja pihlajanmarjauutetta sisältävä puhdistava marjacocktail Berry Coctail 150ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Salviaa ja piparminttua sisältävä kasvopesu Facial Wash Sage & Peppermint 150ml PARASTA ENNEN 03/2018
    Lue lisää...

  • Kivvi Vadelma- ja sitruunamelissauutetta sisältävä kasvovesi wild raspebery 150ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Facial Wash burdock & peppermint takiaisuutetta ja piparminttua sisältävä kasvopesu150ml
    Lue lisää...

  • Kivvi miesten Valkopeippiuutetta ja viinirypäleen siemenöljyä sisältävä käsivoide 50 ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Makadamia- ja viinirypäleen siemenöljyä sisältävä ravitseva käsivoide 50ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Body Marmalade Yellow Rose vartalomarmeladi keltainen ruusu 120ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Body Marmalade Yellow Rose vartalomarmeladi keltainen ruusu 15ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Kosteuttava vartalovoide Bergamotti & Litsi 150ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Bergamotti ja litsia sisältävä kosteuttava suihkugeeli 250ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Appelsiinia ja vaniljaa sisältävä kosteuttava suihkugeeli 250ml
    Lue lisää...

  • Kivvi makeaa appelsiinia sisältävä kuoriva suihkugeeli Sweet orange 250ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Vartalomarmeladi Apelsiini ja Vanilla 15ml matka
    Lue lisää...

  • Kivvi Kosteuttava vartalovoide Appelsiini & vanilja 150ml
    Lue lisää...

  • Radico Colour Me Organic Burgundy kasvihiusväri burgundi 100g
    Lue lisää...

  • Kivvi miesten Ginseng- ja hevoskastanjauutetta sisältävä kasvo- ja after shave voide 50 ml
    Lue lisää...

  • Kivvi miesten Ginseng- ja neidonhiuspuu-uutetta sisältävä hius- ja vartaloshampoo 250 ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Pyrus Cydonia moisturizing facial toner kasvovesi kaikille ihotyypeille 150ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Pyrus Cydonia Linea 24 h moisturizing gel kosteuttava geeli kaikkille ihotyypeille 50ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Pyrus Cydonia 24 h moisturizing cream kosteusvoide kaikille ihotyypeille 50ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Pyrus Cydonia Facial cleansing wash vaahtoava kasvopesu kaikille ihotyypeille 150ml
    Lue lisää...

  • Radico Organic Indigo Powder indigojauhe 100g
    Lue lisää...

  • Kivvi Ribes Nigrum mustaherukkauutetta sisältävä päivävoide Moisturizing Cream 50ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Ribes Nigrum mustaherukkauutetta sisältävä kasvovesi Toner 150ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Ribes Nigrum mustaherukkauutetta sisältävä yövoide Moisturizing Night Cream 50ml
    Lue lisää...

  • Kivvi lahjapakkaus – Bergamotti ja litsi kosteuttava vartalovoide 150ml / kosteuttava suihkugeeli 250ml
    Lue lisää...

  • Aubrey Moroccan Argan Oil luonnonmukainen marokkolainen arganöljy 30 ml
    Lue lisää...

  • Aubrey Chia Seed Oil luonnonmukainen chia siemenöljy 30 ml
    Lue lisää...

  • Aubrey Sea Buckthorn Seed Oil luonnonmukainen tyrnisiemenöljy 30 ml
    Lue lisää...

  • Aubrey Rosa Mosqueta Rose Hip Seed Oil luonnonmukainen ruusunmarjansiemenöljy 30 ml
    Lue lisää...

  • Aubrey Evening Primrose Oil luonnonmukainen helokkiöljy 30 ml
    Lue lisää...

  • Aubrey Green Tea Seed Oil luonnonmukainen vihreän teen siemenöljy 30 ml
    Lue lisää...

  • Radico Colour Me Organic Burgundy kasvihiusväri burgundi 100g / PARASTA ENNEN 7/2017
    Lue lisää...

  • Kivvi Bergamotti ja litsia sisältävä kosteuttava suihkugeeli 250ml PARASTA ENNEN 2/2018
    Lue lisää...

  • Kivvi Pyrus Cydonia Linea 24 h moisturizing gel kosteuttava geeli kaikkille ihotyypeille 50ml PARASTA ENNEN 07/2017
    Lue lisää...

  • Kivvi Lip Marmalade Yellow plum huulimarmeladi keltainen luumu 15ml
    Lue lisää...

  • Kivvi Ribes Nigrum mustaherukkauutetta sisältävä kasvovesi Toner 150ml PARASTA ENNEN 3/2018
    Lue lisää...